Power Truck Show’ssa lähes 400 näyttelyautoa

11.08.2021

Kuljetusalan suurtapahtuma Power Truck Show järjestetään 13.-14.8.2021 Alahärmässä, huvivaltio Powerparkin alueella jo kuudettatoista kertaa.

Tapahtumassa noudatetaan THL:n ja OKM:n hygienia- ja turvallisuusohjetta sekä tapahtuman terveysturvallisuussuunnitelmat on toimitettu paikalliselle viranomaiselle. Power Truck Show järjestetään kaikkia viranomaisten ohjeita ja säädöksiä noudattaen.

Monipuolinen tapahtuma

Rekkaconvoy suuntaa torstaina kohti Alahärmää ja Power Truck Show’ta ja yleisö saa jo pienen maistiaisen siitä, että mitä autonäyttelyssä tullaan näkemään. Rekkaconvoyn mukana Härmään saapuu Euroopan rajuimmin rakennetut rekat ja yhdistelmät niin kotimaasta kuin ulkomailta. Mukana on myös näyttäviä hyötyajoneuvoja, veteraaniautoja ja muita autonäyttelyyn osallistuvia. Pisimmän matkan Härmään tekevät tänä vuonna Englannista saapuvat Paul Cecil ja Dan Coles. Myös Sveitsistä, Hollannista, Tanskasta, Ruotsista ja Norjasta on tulossa osallistujia. Suuren suosion saanut rekkaconvoy on kerännyt yleisöä tien varret ja pysäkit täyteen ja varsinkin rekkaspottaajille on paljon nähtävää.

Ylihärmäläisen Kuljetusliike Trans Härmä Oy:n uusi auto on nähtävillä Power Truck Show’n autonäyttelyssä. Kuva Hannele Loukasmäki.

Autonäyttelyssä saadaan ihailla viimeisen päälle rakennettuja ja maalattuja kuorma-autoja, hyvänä pidettyjä nostalgia-autoja, entisöityjä veteraanikuorma-autoja, jenkkivetureita sekä kaikkia muita vähänkin rakennettuja ja maalattuja kuorma-autoja siltä väliltä. Lisäksi mukana ovat pakettiautot, pick-upit ja classic USA Cars -autot. Lauantaina Palace-hallissa esillä ovat tarkkaan rakennetut pienoismallit, joita on tänä vuonna mukana ennätysmäärä. Autonäyttelyssä ovat olleet mukana alusta lähtien autonrakentajien konkareita sekä uusia nousevia tähtiä. Tänä vuonna yleisölle on tarjolla erityisen paljon uutta silmänruokaa, sillä tällä hetkellä autonäyttelyyn on ilmoittautunut jo lähes 400 autokuntaa.

Kuljetusmessuille osallistuu noin 150 näytteilleasettajaa. Kuva: Tomi Taivainen

Kuljetusmessuilla on kaikkineen noin 150 messuosastoa ja osastoilla on tiedossa muun muassa ensiesittelyjä, tuoteuutuuksia sekä ohjelmaa. Kuljetusmessuilla on mukana automaahantuojia, tuote- ja palvelutarjoajia sekä järjestöjä ja viranomaisia. Raskassarjan löydät osastolta U396. Kuljetusmessuilla tavataan niin vanhoja kuin uusia asiakkaita, tehdään kauppaa, tehdään omaa yritystä tunnetuksi ja viihdytään. Laaja kirjo kuljetusalan toimijoita on mukana Power Truck Show’ssa tuoden tapahtumaan oman panoksensa, palvelunsa ja tuotteensa.

Myös uutta ohjelmaa on luvassa, muun muassa Suomen Vahvin Mies/Nainen -kilpailu järjestetään tänä vuonna Power Truck Show’n yhteydessä. Kartingradalle on tulossa huipputason driftingiä, jossa mukana Suomen parhaimmisto, muun muassa Mika Keski-Korpi ja Teemu Peltola tuleva esittelemään taitojaan. Pääsemme jännittämään myös maailmanennätysmies Crazy Driversin Vesa Kivimäen taitoajoa.

Härmä Pulling ry:n kanssa on tehty jo vuosia yhteistyötä ja myös tänä vuonna päästään seuraamaan tractor pulling SM -osakilpailuja Power Truck Show’n yhteydessä. Kisaamassa ovat Suomen kovimmat tractor pulling osaajat 6-8 eri luokassa.

Sekä perjantaina että lauantaina järjestetään perinteinen Rock Night iltatapahtuma. Rock Nightissa (K18) esiintyvät Poju, Maija Vilkkumaa, Jukka Poika, HesaÄijä, Günther ja Solid Base. Powerparkin huvipuisto on auki lauantaina.

Raskassarjan osastolta U396 löytyy tarjouksia, kilpailuja ja hyvää meininkiä. Tervetuloa!