Pekant-yhtiöihin kuuluva Oulun Jarruhuolto osti Kempeleen Autoklinikan – Autoilijoiden palvelut paranevat

01.04.2021

Oululainen raskaan ajoneuvokaluston huolto-, korjaus-, katsastus- sekä varaosapalveluja tuottava Oulun Jarruhuolto Oy on ostanut Kempeleen Autoklinikka Oy:n liiketoiminnan 31.3.2021 päivätyllä kauppakirjalla. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkaista.

Liiketoimintakaupan tarkoituksena on tukea jo olemassa olevia ja kattavia huolto- ja korjauspalveluja sekä laajentaa toiminta-aluetta. Kaupan myötä Oulun Jarruhuollon toiminta jatkuu edelleen myös nykyisissä toimitiloissa Kuutamotie 5:ssä.

Oulun Jarruhuolto Oy kuuluu Pekant-yhtiöihin ja on Pekant Oy:n kokonaan omistama tytäryhtiö. Pekantilla on toimintaa Oulun lisäksi Liedossa. Kaupan myötä Pekant-yhtiöissä työskentelee yhteensä hieman vajaa 60 raskaan ajoneuvokaluston ammattilaista.

Liiketoimintakaupan myötä asiakkaille pystytään tarjoamaan entistä kokonaisvaltaisempi palvelu Pohjois-Pohjanmaan talousalueella. Asiakkaille tämä merkitsee käytännössä huoltojen ja korjauksien osalta nopeampaa saatavuutta sekä palveluvalikoiman laajentumista entisestään. Pekantin tavoitteena on olla alueensa markkinajohtaja ja asiakkaidensa ensisijainen valinta raskaiden ajoneuvojen korjaamo- ja varaosatarpeissa.

Oulun Jarruhuollon toimitusjohtaja Leo Juutinen tyytyväinen toteutuneeseen kauppaan.
– Pekantin perustamisesta vuonna 2006 lähtien yhtiömme missiona on ollut pitää asiakkaidemme pyörät pyörimässä ja kaluston liikenteessä, tienaamassa omistajalleen. Tämä yrityskauppa tukee strategiaamme monipuolisesta palveluvalikoimasta ja asiakkaan kaluston kerralla kuntoon saattamisesta. Asiakkaille on tarjota entistä monipuolisempi palveluvalikoima ja nopeampi vasteaika. Haluamme myös edelleen jatkaa yhteiskunnallisestikin merkittävää yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa sekä pitää työpaikat pohjoisessa.

Oulun Jarruhuolto on profiloitunut vahvaksi säiliöpuolen jälkimarkkinoiden osaajaksi Pohjois-Pohjanmaalla. Koeponnistuksia eli säiliötarkastuksia tehdään niin kuljetus- kuin konttikalustoonkin. Kempeleen Autoklinikalta siirtyvä monipuolinen osaaminen huolloissa, korjauksissa, katsastuspalvelussa sekä maalaus- ja muutostöissä auttaa Pekant-yhtiöitä palvelemaan asiakkaita entistä laajemmalla skaalalla.

– Palveluvalikoima laajenee entisestään ja auttaa meitä kohti tavoitettamme olla alueemme johtava ja monipuolisin toimija, myyntijohtaja Jari Kolehmainen kommentoi.

Kempeleen Autoklinikka Oy keskittyy jatkossa ajoneuvojen ja perävaunujen maahantuontiin ja myyntiin. Yrittäjä Tero Meriruokon mukaan hänen omat voimavaransa kehittää yksin korjaamotoimintaa tulivat vastaan.
– Korjaamo- ja varaosatoiminnat vaativat jatkuvaa toiminnan kehittämistä, kun asiakkaiden kalusto päivittyy ja monipuolistuu. Yksinäni en tähän olisi enää pystynyt ja olen iloinen, että Pekantin leveämmät hartiat jatkavat laadukasta korjaamo- ja varaosatoimintaa. Yhteistyössä lähdemme kehittämään kokonaispalvelua asiakkaille, kun itse keskityn kaluston myyntiin ja Pekantin yhtiöt hoitaa huollot, korjaukset, katsastuspalvelun ja varaosamyynnin.

Pekant kuuluu valtakunnalliseen Raskassarja -ketjuun. Raskassarja on Suomen suurin vapaan raskaan kaluston varaosakaupan myymäläketju, joka koostuu itsenäisistä yrityksistä 17 eri paikkakunnalla. Raskassarja tarjoaa kattavasti raskaan kaluston varaosia kaikkiin automerkkeihin. Raskassarja-ketjun monimerkkikorjaamot huolehtivat niin määräaikaishuolloista kuin suuremmista korjaus-, rakennus- ja varustelutöistäkin.