Savolaisyhdistys on niin suosittu, että jäseniä on tullut toimialueen ulkopuoleltakin

14.12.2022

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry palkitsi Vuoden Paikallisyhdistyksenä 2022 SKAL Tahko ry:n. Yhdistys toimii Kuopion Nilsiässä ja lähiympäristössä. Vuonna 1951 perustettu yhdistys sai uuden tittelin SKAL:in historian ensimmäisenä paikallisyhdistyksenä monipuolisen toimintansa ja aktiivisen edunvalvontansa ansioista.

Noin 30 jäsenen SKAL Tahko on järjestänyt vuodesta 2017 lähtien – koronapandemiavuotta 2020 lukuun ottamatta – Tahko Truck Fest -tapahtuman syyskuussa. Se kokoaa Nilsiän Tahkovuorelle nykyisin yli sata näytteilleasettajaa sekä monituhatpäisen yleisön. Raskaan liikenteen kuljetuskalustoa, työkoneita ja uutta logistiikkateknologiaa ulkona esittelevän tapahtuman suosio on kasvussa.

SKAL Tahko ry sai valtakunnallisen järjestönsä ensimmäisen Vuoden Paikallisyhdistys -tunnustuspalkinnon. Kuvassa yhdistyksen hallituksesta (vas) Ari Reijonen, puheenjohtaja Timo Käsnänen, Mika Hämäläinen, Antti-Jussi Keinänen ja Topi Pietiläinen. Kuva Ilpo Lommi.

 

SKAL Tahkon puheenjohtaja Timo Käsnänen kertoo, että yhdistyksen varapuheenjohtaja Antti Kekäläisen kanssa ideoitua tapahtumaa aiotaan jatkaa seuraavina vuosina ja kenties jotakin uuttakin saatetaan kehittää. Esimerkiksi simulaattorit ovat kiinnostaneet hyvin nuorempia kävijöitä. Seuraava tapahtuma on Tahkolla 16. syyskuuta 2023.

– Pidämme tapahtuman yleisölle maksuttomana. Pientä tuottoa se kuitenkin tuo yhdistyksellemme. Tärkeää on, että Tahko Truck Fest kokoaa kuljetusalan yrittäjiä ja työntekijöitä ympäri maata yhteiseen tapaamiseen. Samalla se aktivoi yhdistyksen toimintaa. Toki meillä on muutakin vapaa-ajan toimintaa kuten kuljetusmessureissuja.

– 70-vuotiaan yhdistyksemme toiminta ei pyöri perinteiden varassa. On oltava jäsenistöä kiinnostavaa ja merkityksellistä toimintaa. Välillä on uudistuttavakin. Lienemme siinä onnistuneet, koska jäsenmäärä on pysynyt aika vakiona, vaikka kuljetusyrittäjien määrä on pienentynyt. Uusia jäseniä on tullut perinteisen toimialueemme ulkopuoleltakin, sanoo Käsnänen.

Yhteiskunnallista edunvalvontaa yhdistys tekee yhteydenpidolla vaalipiirinsä kansanedustajiin sekä kuntapäättäjiin muun muassa väylä-, hankinta- ja tieliikenneasioissa. Käsnänen arvelee, että joitakin tuloksia on saavutettu kuljetusalan näkökulmien kuuluville saamisessa päättäjille sekä vaikuttajille.

Tahko Truck Festin suosio on kasvussa. Kuva SKAL Tahko arkisto.

SKAL Tahkolla on ollut pitkään myös hyvä edustus useissa valtakunnallisissa SKALin jäsenjärjestöissä, mikä on vaikuttamista alan sisällä.

Timo Käsnänen pitää uutta Vuoden Paikallisyhdistys -palkintoa hyvänä. Hän toivoo sen innostavan yhdistyksiä ja niihin uusia toimijoita. Kuljetusalan ja kansantalouden suhdanneaallokoissa sekä suuremmissa muutoksissa on yhteisöllisyydellä suuri merkitys myös henkisesti ja sosiaalisesti.

–Alamme on elintärkeä, jotta yhteiskunnan toiminnot pyörivät kaikissa oloissa.

SKAL kannustaa paikallisyhdistysten toimintaa

SKAL ry:n puheenjohtaja Jani Ylilehdon mukaan ensimmäisen Vuoden paikallisyhdistyksen valitsi valtakunnallisen järjestön puheenjohtajisto paikallisyhdistystyöryhmän valmistelun ja kriteerien perustalta 156 paikallisyhdistyksen joukosta.

– Vuotuisella tunnustuspalkinnolla haluamme nostaa paikallisyhdistysten toiminnan ja toimijoiden arvostusta sekä saada hyviä käytäntöjä, toimintamalleja ja ideoita leviämään kautta maan. Ehkä pieni kilpailuhenkisyyskin yhdistysten kesken on hyväksi.

– Aktiiviset ja verkottuneet paikallisyhdistykset pystyvät vaikuttamaan kuntien ja maakuntien tiestön sekä muun infran laatuun, saavutettavuus- ja palvelukysymyksiin, suhteisiin elinkeinoelämään sekä alan mielikuviin. Myös itse yhdistystoiminnan kehittäminen on tärkeää, muistuttaa Ylilehto.

Hänen mukaansa SKAL Tahko on nostanut kuljetusalan profiilia näyttävästi raskaan liikenteen Tahko Truck Fest -tapahtumalla, huolehtinut yhteyksistä päättäjiin ja rakentanut omaleimaista imagoa.

Mukana useita kuljetusmuotoja  

SKAL Tahko ry syntyi vuonna 2018, kun Juankosken, Kaavin ja Tuusniemeä edustava Koillis-Savon paikallisyhdistys liittyi Nilsiän Kuorma-autoilijat ry:hyn ja nämä ottivat uuden yhteisen nimen. Yhdistyksen juuret ovat Nilsiän Ammattiautoilijat ry:ssä, joka oli rekisteröity vuonna 1952. Alussa siihen kuuluivat taksiautoilijatkin. Viime vuosikymmeninä jäsenistö on laajentunut nykyisin Kuopioon kuuluvaa Nilsiää laajemmalle Koillis-Savoon ja kanta-Kuopioonkin. Jäsenistö edustaa pyörillä toimivaa kuljetus- ja logistiikka-alaa laajasti useita kuljetusmuotoja käsittäen.

Teksti Ilpo Lommi