Useita rekkatapahtumia loppukesällä

06.08.2020

Useita rekkatapahtumia loppukesällä

Elo- syyskuussa järjestetään kuusi tapahtumaa, joissa pääsee ihailemaan raskasta kalustoa.

Kaikkea ei peruttu koronan vuoksi, sillä elo- syyskuussa järjestetään muun muassa viisi autonäyttelyä ja lisäksi konetyöpuolen kalustoa pääsee katsomaan FinnMETKOOn Jämsään.

Truckers weekend 2020
7.-9.8.2020
Legendaarisen Truckers festivalin muistoa kunnioittava raskaan kaluston koko perheen viikonlopputapahtuma Raaseporissa Karjaan kupeessa Billnäsin ruukkialueella järjestetään elokuussa ensi kertaa.
Perjantaina klo 10 avataan, mutta kuljettajien ja näytteilleasettajien pyynnöstä rakenteluaikaa on jatkettu siten, että kaluston omistajilla ja haltijoilla on mahdollisuus tuoda ajoneuvoja perjantai-iltaan klo 22 saakka.
Musiikkikattaus on monipuolinen: perjantai-illalla esiintyy Chick`n Dick & the Greyhounds, Rockin sliders ja Rebound. Lauantaina vuorossa ovat Freewayduo, Rockin sliders ja KingBolt.

Lapsille on koko viikonlopun oma touhunurkkaus, jossa mm. huvilaitteita sekä Billnäs VPK kalustollaan ajeluttamassa lapsia.
https://www.facebook.com/truckersweekend

Power Truck Meeting
22.8.2020
Power Truck Show 2020 jouduttiin perumaan koronaviruksen vuoksi, mutta sen tilalle tulee nyt pienempi Power Truck Meeting. Luvassa on raskaan kaluston autonäyttely, joka halutaan pitää rentona ja mukavana tapahtuma ja kohtaamispaikkana kuljetusalan ihmisille ja muille alasta kiinnostuneille. Autonäyttelyssä on mukana 200 näyttelyautoa ja musiikista vastaa Pontus j Back & AMB!.

Tapahtuma järjestetään Alahärmän Powerparkissa Greenfield Camping leirintäalueella 22.8.2020 kello 10-18. Liput 10 euroa. Lippuja on rajoitettu määrä.
https://www.powertruckshow.fi/fi/pts-meeting-2020

FinnMETKO
3.-5.9.2020
FinnMETKO on yksi harvoista alan näyttelyistä, joka tänä vuonna järjestetään. Raskassarja-ketju on mukana osastolla 130. Ennen juhannusta oli ilmoittautunut kaikkiaan 230 näytteilleasettajaa, joten katsottavaa ja koettavaa riittää varusteiden, varaosien, työnäytösten ja koeajojen parissa.
https://www.finnmetko.fi/

Kankaanpää Custom Show
5.9.2020
FinnMETKOsta Jämsästä vajaan kahdensadan kilometrin päässä starttaa samana viikonloppuna Kankaanpään Custom Show. Esillä on erilaisia ajoneuvoja. Iltajuhlassa on autojen valoshow ja myös Kapteeni Lamminen on luvannut järjestää oman show’nsa Jämi Areenalla.
Alueella ajoneuvot sijoitetaan turvavälit huomioiden ja tapahtuma-alueella liikkumisessa on otettava turvavälit huomioon.
Tapahtuma on avoinna yleisölle ilmaiseksi lauantaina kello 10-19 osoitteessa Jämintie 659, 38800 Jämijärvi.
https://www.facebook.com/Kankaanpaacustomshow/

Iso-Syöte Truck Weekend
10.-13.9.2020
Kaiken ikäisten ja – kuntoisten rekka-autojen ja henkilöiden kokoontuminen Suomen eteläisimmän tunturin upeissa maisemissa. Tapahtumapaikkana on Pudasjärvi, Iso-Syötteen / Romekievarin pysäköintialue.
https://www.facebook.com/Iso-Sy%C3%B6te-Truck-Weekend-103963321415122v

Tahko Truck Fest
19.9.2020
Järjestäjän mukaan Tahkolle on tullut mukavasti ilmoittautumisia ja lauantaina 19.9. kannattaakin tulla ihailemaan koko perheen voimin komeaa kuljetuskalustoa Tahkovuoren maisemiin. Aluetta on uudistettu ja juontajana toimii viihteen monitoimitaituri Ismo Apell. Tapahtuma on yleisölle ilmainen ja avoin lauantaina klo 11-16. Illalla on mahdollisuus kopisuttaa puukenkiä ravintola Kunkussa Movetronin tahtiin.
https://www.facebook.com/tahkotruckfest/

Juttu päivitetty 7.8. ja lisätty Iso-Syötteen tapahtuma.