Rikkooko Mika Törrö kisaennätyksen Power Truck Show’ssa?

18.02.2022

Suomen Vahvin Mies titteli selviää 36. kerran ja Suomen Vahvin Nainen selvitetään 23. kerran Power Truck Show’n yhteydessä 12.-13.8.2022.

Kilpailuista on tulossa monessa mielessä historialliset. Miesten osalta avointa sarjaa on hallinnut neljä viimeistä vuotta 205-senttimetrinen ja 180-kiloinen Mika Törrö. Kilpailun on voittanut neljä kertaa myös kaksi urheilijaa, Janne Virtanen sekä Jani Illikainen. Virtanen menestyi myös kansainvälisesti, kun hän aikanaan voitti Maailman vahvin mies -kilpailun. Kukaan ei ole vielä kyennyt saavuttamaan viittä voittoa, mutta nyt Mika Törröllä on mahdollisuus tehdä tuo käsittämättömän kova temppu.

105 kg:n sarjassa on dominoinut lajin todellinen lahjakkuus Jiri Grönman Porista. Hän on voittanut sarjansa viidesti ja sijoittuen tuloksillaan pari kertaa toiseksi isojen poikien sarjassa. Pystyykö Jiri vielä jatkamaan ennätyksellistä voittomääräänsä ja kykeneekö tapansa mukaan haastamaan isot pojat kovilla suorituksillaan.

Naisten osalta mielenkiintoa herättää se, että tuleeko edellisvuoden voittaja Salla Romo takaisin harmittavan loukkaantumisen pilattua viime vuoden kilpailun, jonka vei nimiinsä sysmäläinen Laura Koskenniemi. Molemmat erittäin vahvoja ja taitavia kilpailijoita, jotka tuntevat toistensa kyvyt ja taidot tasan tarkkaan. Näiden esille nostettujen kilpailijoiden lisäksi niin miehissä kuin naisissa on iso joukko potentiaalisia menestyjiä eikä voittoa napata vanhoilla meriiteillä.

Tähän kaikkeen voimailuun yhdistyy kansainvälisen kuljetusmessu- ja autonäyttelytapahtuman Power Truck Show’n monipuolinen tarjonta. Tapahtumassa on jälleen tarjolla yli 500 näyttelyautoa, ammattilaisten kuljetusmessut, monenlaista motorshow ohjelmaa, musiikkia ja erityisen mahtava tunnelma. Kesän paras viikonloppu on katettu.

Raskassarja-ketju sponsoroi Mika Törrön urheilu-uraa.
Kuva: Tommi Tapio