Laivoja jäi jumiin satamiin – lakon uhka ei koske kaikkia korjaamoja

21.02.2023

Turun Sataman web-livekamerasta näkyy, kun rahtilaiva Emman kannella mies heittää tasanteelle tuiskunnutta lunta mereen. Alankomaiden lipun alla kulkeva Emma on yksi niistä aluksista, jotka ovat jääneet jumiin satamiin.

Se saapui huono-onnisesti Turkuun 15.2, samana päivänä kun ahtaajien lakko alkoi. Maanantaihin mennessä Emma oli ollut laiturissa kuusi päivää.

– HaminaKotkan Satamassakin on jumissa laivoja. Osa tuli ja saattoi toivoa, että lakko menisi pian ohi, Sataman toimitusjohtaja Kimmo Naski sanoo.

Turun satamassa laivojen purku ei kovin hyvin onnistu, paitsi jos lastina on lakon ulkopuolella olevia tuotteita.

– Turun kautta tulee pieniä määriä huoltovarmuuden kannalta kriittisiä tuotteita kuten eläinten rehua, polttoaineita ja jätevedenpuhdistukseen liittyviä tuotteita. Ne liikkuvat yhä, Stevena Oy:n toimitusjohtaja Markku Mäkipere kertoo.

 

Satamaoperaattori Stevenalla on toimintaa Turun lisäksi Naantalissa, Uudessakaupungissa ja Hangossa. Yrityksen noin 70 ahtaajaa ovat kaikki lakossa.

– En tiedä, kuinka moni kuuluu liittoon, mutta nekin jotka eivät kuulu, ovat poissa, Mäkipere sanoo.

Alukset eivät mielellään tule Suomeen. Linjaliikenne jätti pääsääntöisesti Suomeen tulevan lastin kyytiinsä ja jatkoi muihin satamiin.

Sen sijaan kuskillinen kuorma-autoliikenne pystyy perävaunuineen kulkemaan normaalisti, esimerkiksi Turusta Viking Linen ja Tallink Siljan matkustaja-aluksissa sekä Naantalista Finnlinesin kyydissä.

Toisissa satamissa lakko näkyy enemmän. Naski katsoo ikkunasta HaminaKotka Satama Oy:n hiljentynyttä pihaa ja huokaa. Tavallisena päivänä satamassa voi käydä 1 000 kuorma-autoa perävaunuineen, nyt liikkeellä on vain joitakin ulkomaalaisissa kilvissä olevia ajoneuvoyhdistelmiä ja omia ajoneuvojaan ajavia suomalaisia kuljetusyrittäjiä. Muutama esimies tekee lakkoilevien ahtaajien töitä.

– Rekkaliikenne on vähentynyt hirvittävästi lakon myötä. Olen nähnyt urani aikana monia lakkoja, mutta ei niihin totu koskaan. Pisimmät ovat kestäneet kuusi viikkoa, tämä vasta viikon. Lakon pituus määrittää lakon merkityksen, Naski pohtii.

Rautatiet eivät ole kuitenkaan vaienneet: VR:n junat ovat kulkeneet, joskin lakonuhka leijuu kiskojenkin yllä.

Ennen lakkoa yritykset pyrkivät saamaan tavaraa ulos liikenteeseen mahdollisimman paljon. Joku onnistui, joku toinen ei. Logistiikan toimivuus kun riippuu monesta seikasta.

HaminaKotkan Satama on kaikenlaisen tavaraliikenteen keskus, mutta suurin toimiala on metsäteollisuus. Ainakaan maanantaihin mennessä Naski ei ollut kuullut, että kukaan olisi ilmoittanut tuotannon keskeyttämisestä lakon vuoksi.

– Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja tajutakseen, että näin tapahtuu, jos lakko pitkittyy.

 

Kuorma-auto-, säiliöauto- ja öljytuote-, sekä terminaalitoiminta-alan lakkojen sovittelu päättyi maanantaina 21.2. tuloksettomana.

Kuorma-autoalan, huoltokorjaamoiden ja säiliöautoalan osalta uudet lakot uhkaavat alkaa 1.3. klo 03.00. Kaikkia korjaamoja lakko ei kuitenkaan koske, sillä esimerkiksi Raskassarja-ketjussa työt jatkuvat pääsääntöisesti normaalisti. Tämä johtuu siitä, että lähes kaikki ketjun korjaamot kuuluvat Autoalan Palvelutuottajat ry:hyn, eivätkä AKT:hen.

Teksti ja kuva Sari Järvinen