Kuopiossa rakennetaan maailman vahvinta Scaniaa – tavoitteena 2 500 hevosvoiman V8

01.04.2022

Savon Raskashuolto Oy:ssä on nähty viiden sukupolven mittaisen historian aikana jos jonkinlaista moottorinosaa, mutta ei vielä koskaan tallaista mäntää. Kuopiolaiskorjaamoon toimitetut uudet männät ovat tavallisia kuorma-autonmäntiä vahvempia. Voimaa tarvitaan, sillä niiden ympärille Savon Raskashuollon korjaamopäällikkö Mikko Rautiainen aikoo kumppaneineen rakentaa maailman vahvimman Scania-kuorma-auton. Konesepät aikovat takoa moottorista ulos 2 500 hevosvoimaa, jolla kulkisi helposti kolme 76-tonnin puutavara-autoa.

– Tavallinen autopuolen mäntä ei kestäisi sellaisia voimia. Autojen moottoreissa on yleensä korkea puristussuhde, koska polttoainetalous on tällöin hyvä osakuormalla ajettaessa. Meidän on kuitenkin pudotettava puristussuhdetta, sillä muuten moottori hajoaisi, Mikko kertoo.

Korjaamopäällikkö kiittelee erikoismännän hankkimisesta varaosaliike Närhi Oy:n Marko Ollikaista.

– Markolla on niin mahtavat suhteet varaosatoimittajiin, että hän pystyi hankkimaan meille tämän männän. Se on erittäin tärkeä osa.

Mikko ei paljasta, mikä erikoismäntä on kyseessä. Savon Raskashuollon halliprojekti on sen verran salainen asia.

Varaosiksi ostettu vuosimallin 2007 Scania on saamassa uuden elämän Savon Raskashuollon hallissa. Kuva Jape Tiitinen.

Maailman vahvimman V8:n rakentaminen on tiimityötä. Jaakko Linna on mitoittanut polttoaineen ruiskutusjärjestelmän ja Antti Linna Heems Oy:stä turbon ahtimet. Ne laskettiin 2 300 – 2 500 hevosvoiman teholle. Findiesel Oy:n Arttu Aromaalta saatiin moottorin ohjausyksikkö ja RM-Trucks Oy:n Samu Mäenpäältä taka-akseli ja ohjaamo. Takarenkaat tulevat Lapin Kumi Oy:ltä ja Rengasliike PJ-Myynti Oy:ltä. Vetopyörillä on iso rooli, sillä pitoa pitää olla kuin härällä sorkissa.

Painossa mitattuna isoin osa osista oli jo valmiiksi Savon Raskashuollon tiloissa. Palasina.

– Ostettiin aikoinaan väliteli-Scania R620:n purettavaksi varaosiksi. Siitä on enää runko ja etuakseli tähteinä.

Ne Mikko aikoo käyttää hurja-Scanian alustana. ”Mikkokaaniaksi” nimetyn projektin kierrätysaste tulee olemaan muutenkin melkoinen, sillä vaihdelaatikko kootaan kolmesta hajonneesta.

Toki myös uusia varaosia tarvitaan. Miten Mikko on onnistunut hankkimaan niitä aikana, kun komponenteista on muutoinkin ollut paikoittain pulaa?

– Lapsuudenystäväni Mika Asikainen tuli Närheltä auttamaan yrityksessäni varaosapuolen kanssa. Hänen roolinsa tämänkin auton rakentamisessa on valtava. Mikalla on huippuverkosto komponenttien haalimisessa. Lisäksi hän osaa yhdistellä eri mallisarjoja.

Rauno Liimatainen (vas.) Emilia Rautiainen, Mikko Rautiainen, Mika Asikainen ja Valtteri Rautiainen aikovat saada ”Mikkokaanian” valmiiksi toukokuun loppuun mennessä. Kuva Jape Tiitinen.

 

Vaikka tiimi on hyvä, toki Mikollekin hommaa jää. Sen verran, että vapaa-aikaa ei tarvitse viettää katsellen jääpuikon sulamista räystäältä.

Mutta onneksi on apuvoimia. Yrityksessä on töissä asentajina kaksi hänen lastaan: Emilia 21 vuotta ja Valtteri 19 vuotta. Lisäksi Mikko kiittelee Rauno Liimataista, joka on ollut todella mahtavasti mukana yhteisessä projektissa.

– Tätä on mukava rakentaa yhdessä. Roolini on siirtää tietotaitoa lapsille, vaikka totta kai nuorilta tulee välillä viisastelua takaisin päin. Autohommat ovat sukuvika, sillä Emilia ja Valtteri ovat viidennen sukupolven raskaan kaluston asentajia.

 

Mikkokaanian on tarkoitus olla iskussa toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Silloin Lappeenrannassa ajetaan traktorivedon C-kisat, jotka toimivat Mikkokaanian testikenttänä. Sen jälkeen suunnataan Humppilaan, lajin SM-osakilpailuihin.

– Sinne emme mene osallistumaan vaan voittamaan. Se ei ole helppoa, koska luokan muut kuormurit ovat kovassa iskussa.

Jokaisen rakentamiseen osallistuneen Rautiaisen on suunniteltu ajavan vuorollaan kisoissa. Tosin Valtterin sen verran kuin armeijasta lomille päästävät.

Mikkokaanialla suunnataan race trucks -luokan kevyempään, 6 700-kiloisten sarjaan. Siinä Mikkoa kiinnostaa isompaa luokkaa vapaammat säännöt. Isossa luokassa turbon koko on rajoitettu eikä ahtaa saa kuin yhdessä vaiheessa.

– Pikkuluokassa pystyy sarja-ahtamaan, ja meillä on kolme Holsetin ahdinta. Pelkät turbot eivät riitä, vaikka ne ovatkin kaiken a ja o. Lisäksi polttoainejärjestelmän ruiskutus on mitoitettu tehotavoitteen saavuttamiseksi.

Mikolla on kokemusta traktorinvetokilpailuista. Vuonna 2018 hän rakensi yhdessä Jaakko Linnan kanssa vanhasta roska-autosta ”Pikku-Kaanian”. Sillä Jaakko Linna voitti suomen mestaruuden samana vuonna.

– Ajoin sillä muutaman vedon, joten pientä perstuntumaa kytkinpolkimeen on.

Race Trucks 6 700 -kilon luokassa moottorin iskutilavuus saa olla enintään 18,5 litraa. Mikkokaaniassa se on 16,5.

– Enää ei jännitä, kun on yksi auto tehty. Tätä uutta on suunniteltu reilu kaksi vuotta, mutta koronan takia projekti siirtyi tälle keväälle, Mikko sanoo ja painelee takaisin halliin hommiin. Vielä riittää tehtävää ennen Humppilan kisoja.

Teksti Sari Järvinen kuvat Jape Tiitinen