Auto kuin poro – kumpikin tarvitsee huolenpitoa ja hellyyttä

12.04.2024

Rakennusala on viime aikoina nitissyt taloussuhdanteiden alla, minkä seuraukset näkyvät myös rovaniemeläisessä betoninkuljetusyrityksessä.

— Rakentaminen on hiljentynyt tosi paljon ja sen vuoksi betoninajoa on ollut vähemmän. En ole kuitenkaan joutunut vielä lomauttamaan ketään. Kyllä Rovaniemellä vielä rakennetaankin: on tehty muun muassa päiväkotia, koulua ja kerrostaloa, joihin olemme ajaneet betonia, Kuljetus M&M Koivulan yrittäjä Markus Koivula kertoo.

Betonin lisäksi Kuljetus M&M Koivula ajaa kappaletavaraa pääosin Rovaniemen kaupunkiseudulla. Työntekijöitä firmassa on parisenkymmentä ja Koivula on työllistänyt sukulaisiaankin kuten siskon, siskonmiehen ja kummipojan. Silti yrittäjän työpäivät venyvät helposti 12-tuntisiksi. Viikonloppuisin on vapaata – tavallaan. Silloin Koivula pesee kalustoaan.

Kun aikataulutettua ajoa riittää, on tärkeää, että ajoneuvot saa nopeasti huoltoon. Kuljetus M&M Koivulalla autoja on toistakymmentä ja ne ovat edustaneet melkein kaikkia Suomessa myytäviä merkkejä. Ne on huollettu jo toisessa sukupolvessa Raskassarja-ketjuun kuuluvassa Lapin Raskas-Osassa.

— Heidän kanssaan yhteistyö on toiminut niin hyvin, ettei korjaamon vaihtamista ole tarvinnut edes miettiä. Ovet aukeavat huoltoon melkein saman tien, kun tarvetta tulee.

Rovaniemen autolegenda

Lapin Raskas-Osa Oy:n toimitusjohtaja Janne Yliniemelän mielestä Kuljetus M&M Koivusilla on ymmärretty, miten selvitään mahdollisimman vähillä vaurioilla.

— He pitävät kalustonsa kunnossa ja teettävät ja tekevät ennakoivaa huoltoa. Jos vikaa ei korjaa ajoissa, se voi aiheuttaa kaksi – kolme muuta vikaa,  Yliniemelä sanoo.

Koivula nyökkää ja hymähtää:

— Autot ovat kuin poroja: ne tarvitsevat ravintoa, huolenpitoa ja hellyyttä.

Autoilija ei ole huomannut ajoneuvomerkeissä suurempia laatueroja, joskin eräs legendaarinen tapaus yrityksestä löytyy. Markus Koivulan isä Martti Koivula hankki vähän käytetyn Sisun vuonna 1986. Sillä ajettiin betonia yli 30 vuotta.

Sisun kestävyydelle taitaa vetää vertoja vain itse isäukko.

— Hänellä on nyt ikää 69 vuotta ja ajaa edelleen betonia ympäri vuoden.

Kuljetus M&M Koivula huoltaa ajoneuvonsa Lapin Raskas-Osalla.

Jäätyneille urealaitteille olisi ratkaisu

Parhaillaan pois sulava talvi oli Pohjois-Suomessa poikkeuksellisen kylmä ja merkitsi monille raskaan liikenteen ajoneuvoille visiittiä korjaamolla.

— Erään asiakkaamme autokannasta oli joku korjaamollamme joka päivä pahimpana pakkaskautena. Urealaitteet ovat älytön vitsaus, ne aiheuttavat asiakkaille merkittäviä kuluja, Yliniemelä manaa.

Varaosamyymälän ja monimerkkikorjaamon vetäjää harmittaa, sillä ongelmaan olisi ratkaisu, mutta se ei ole Suomessa sallittu.

—  Norjassa myydään Suomessa valmistettua ureaa, joka ei jäädy, mutta EU kieltää sen myynnin alueellaan.

Päästölaitteiden lisäksi monet lämpötilasäädellyistä kuljetuksista ovat olleet kovilla. Tämän tietä myös Koivula.

— Kun ulkona on -30 astetta ovat konttien lämmittimet lujilla. Meillä on vara-autoja, mutta nekään eivät tänä talvena tahtoneet riittää.

Teksti ja kuvat Sari Järvinen