Kiinaan kaivataan lisää merikontteja

25.01.2021

Kiinaan kaivataan lisää merikontteja

Kiinasta lähtevissä laivauksissa on pulaa etenkin 40 jalan merikonteista

Kiinan rahtikuljetuksissa on tällä hetkellä hyvin poikkeuksellinen tilanne, Varova Oy uutisoi. Kiinasta lähtevissä laivauksissa on pulaa erityisesti 40’ ja 40’HC konteista. Tilanteeseen ovat osaltaan vaikuttaneet koronaviruspandemiaan liittyvien suojavarusteiden ja etätyössä käytettävien laitteiden maailmanlaajuiset toimitukset. Vienti Kiinaan ei ole kasvanut samassa tahdissa, minkä vuoksi Kiinaan palaa kaikilta mantereilta vähemmän kontteja, kuin mitä sieltä lähtee.

Jatkuva kysynnän kasvu on viime aikoina johtanut rahtihintojen huomattavaan nousuun sekä meri- että rautatieliikenteessä. Varustamot ja junaoperaattorit ovat myös toistuvasti asettaneet rahdeille ruuhkalisämaksuja epätavallisen korkean kysynnän vuoksi. Varova muistuttaa, että Kiinan ja Kaukoidän tuontikuljetuksissa kannattaakin huomioida, että rahtihinnat voivat vaihdella hyvinkin nopealla aikataululla tulevien kuukausien aikana.

Rotan vuosi vaihtuu Kiinassa härän vuodeksi perjantaina 12. helmikuuta 2021. Tällöin alkaa Kiinan ja monen muun Aasian maan tärkein lomakausi. Tavallisesti tuotanto pysähtyy Kiinassa noin kahdeksi viikoksi. Tänä vuonna osa tehtaista saattaa sulkea ovensa jo tammikuun lopulla ja avautua vasta maaliskuun puolella, koska työntekijöille voidaan epidemian aiheuttamien rajoitusten vuoksi antaa tietyissä tapauksissa mahdollisuus pidentää lomaansa.
Ruuhkatilanne viivästyttää lähtöjä monissa satamissa ja junaterminaaleissa johtaen normaalia pidempiin kuljetusaikoihin niin täysien konttien kuljetuksessa kuin kappaletavaraliikenteessäkin.

Lähde: Varova Oy