Kenkä-Mikko keksi Suomen ensimmäisen jalkineiden myymäläauton

10.02.2023

Tamperelaisella Mikko Savikolla, 51, on Suomen ainut varta vasten kenkien myyntiin räätälöity myymäläauto. Hän hankki tammikuussa 2023 reilun 90 000 euron tuliterän Renault Bringon.

– Kyseessä on matalalattiainen auto, josta on tehty kenkien myyntiin sopiva kulkupeli. Olen suunnitellut sen yhdessä Renault Trucksin Arto Matinlassin sekä autojen koreja tekevän NEK Oy:n kanssa.

Autoon on tehty metalliset hyllyt kenkiä varten. Hyllyihin kuuluu jämäkkä suojakangas, joka estää kenkiä putoamasta matkan aikana. Muitakin yksityiskohtia riittää.

– Myymäläautoon asennettiin kaksi ovea, jotka mahdollistavat asiakkaiden helpon kierron autossa. Ovet toimivat myös hyllyinä sekä tuulensuojana.

– Kokonaisuuteen kuuluu lisäksi valoisuutta tuova ikkuna sekä markiisi. Auto on myös luonnollisesti teipattu asianmukaisesti. Merkittävää on, että auto on kätevä parkkeerata toreille ja muille kauppapaikoille.

Autossa kulkee reilut 800 paria kenkiä, eli jalkineita on arvokkaimmillaan kyydissä kuusinumeroinen euromäärä. Savikko pyrkii tällä tavalla palvelemaan asiakkaita mahdollisimman hyvin.

– Haluan valikoiman olevan kattava, sillä kierrän paljon seuduilla, joissa ei ole kenkäkauppaa. Olen huomannut tällaisen palvelun olevan tarpeellinen, sillä ihmiset tarvitsevat hyvin erilaisia jalkineita.

140-hevosvoimaiseen autoon on tehty kaupantekoa helpottavat oviratkaisut sekä lisätty ikkuna tuomaan valoa.
140-hevosvoimaiseen autoon on tehty kaupantekoa helpottavat oviratkaisut sekä lisätty ikkuna tuomaan valoa.

Savikolla riittää kenkävarastoa muutoinkin, sillä hänen omistuksessaan ovat kivijalkamyymälät Tampereella, Orivedellä ja Pirkkalassa.

– Niistä saadaan autoon täydennystä. Kaikkiaan varaston arvo on satojatuhansia euroja, eli kenkien on hyvä löytää ostajia tiuhaan tahtiin, Savikko hymyilee.

Lapsesta saakka

Mikko Savikko on kasvanut kenkien pariin lapsuudesta saakka. Tärkeää oppia alalle antoi useita kenkämyymälöitä pyörittänyt isä Matti Savikko. Hänen lempinimensä pohjalta on syntynyt Mikon lempinimi, joka on myös yrityksen virallinen nimi.

– Isä oli Kenkä-Matti ja minä olen Kenkä-Mikko, Mikko Savikko hymyilee.

Mikko Savikko on tehnyt nuoruudestaan lähtien kauppaa kivijalkamyymälässä. Torikauppa tuli mukaan vajaat kymmenen vuotta sitten tamperelaisen halutessa laajentaa kaupantekotapaa.

– Kiertelin eri paikkakuntien toreja ensin pakettiautolla, jonka perässä kulki suunnittelemani myymäläkärry.

– Kun olin kierrellyt sillä aikani, syttyi kipinä hankkia kärryjen oheen varsinainen myymäläauto, joka on nyt sitten totta. Uuden auton iso pluspuoli on myös, että se puolitti polttoainekulut raskaaseen kärryyn verrattuna.

Savikko on pyrkinyt kaupanteossa noudattamaan seitsemän vuotta sitten kuolleen isänsä antamaa oppia.

– Töitä täytyy tehdä, muuten eivät hommat etene. Tästä esimerkki oli lapsuudessa ja nuoruudessa se, että aamulla noustiin viideltä, sillä kenkätehtaalla oli oltava hakemassa kuormaa jo seitsemältä. Siinä ei ollut unien venähtämiseen varaa.

Erikoisia hetkiä

Savikko on tien päällä kokenut monenlaisia tilanteita. Eräs säikäyttäneimmistä tapahtui Ruovedellä, kun myymäläkärryn katolla ollut seitsemänmetrinen kyltti lensi taivaan tuuliin.

– Se oli asianmukaisesti kiinnitetty, mutta isolla sillalla pääsi tuuli tarttumaan siihen. Kuulin kolauksen, katsoin peiliin, mutta en nähnyt mitään.

Kauppias pysäköi seuraavaksi läheisen kaupan pihaan huomaten kyltin lentäneen pois.

– Löysin kyltin nojaamasta sillan kaiteeseen, eli joku oli nostanut sen siihen.

– Rytäkässä kävi todellinen onni, sillä jos kyltti olisi osunut muihin tiellä liikkujiin, olisi voinut käydä hyvin huonosti. Asiaa miettiessä olikin puhalleltava rauhassa muutama kerta.

Mikko Savikko nauttii päästessään näkemään erilaisia kauppapaikkoja.
Mikko Savikko nauttii päästessään näkemään erilaisia kauppapaikkoja.

Savikko on kohdannut kaupan teossa myös koskettavia tilanteita. Kerran mies toi autolla iäkkään äitinsä kenkäostoksille pakkassäässä. Miehen nostaessa äitinsä ulos autosta keppien varaan teki kenkäkauppias erikoisen havainnon: naisen jaloissa oli päällekkäin useammat villasukat. Niiden päällä oli auki leikatut crocsit.

– Nainen kertoi asuvansa syrjässä metsässä, minkä vuoksi hän ei ollut saanut kymmeneen vuoteen talvikenkiä.

– Kun nainen sai uudet talvikengät paleleviin jalkoihinsa, valuivat vedet hänen silmistään. Tuolloin sama oli hyvin lähellä itsellänikin.

Kenkäkauppias on myös aina kauppamies: Savikko on hieronut kauppoja tekojalankin kanssa.

– Erään ikäihmisen tytär tuli kaupoille isänsä tekojalan kanssa pyytäen jalkaan sopivaa kenkää. Niinpä sovitin kenkiä irralliseen jalkaan, ja kaupat tehtiin silläkin kertaa.

Teksti ja kuvat Tomi Olli