Vihreä rengaskampanja

25.03.2021

Bridgestone Europe tarjoaa nyt suomalaisille kuljetusliikkeille uuden mahdollisuuden kompensoida kasvihuonepäästöjään ostamalla yhtiön kuorma-autorenkaita. Bridgestonen yhteistyökumppanina kampanjassa toimii Vianor.
Vuoden aikana kertyneistä ostoista ohjataan kaksi prosenttia Suomen Luonnonperintösäätiölle, joka hankkii saamallaan lahjoituksella esimerkiksi suojeltavaa aarniometsää.

– Greenmiler-kampanja antaa kuljetusliikkeille työkaluja oman vihreämmän toimintatapansa luomiseen. Yhtiöt pääsevät mukaan Greenmilerin yhteismarkkinointiin ja saavat lisäksi hyvän keinon erottautua kilpailijoistaan neuvotellessaan kuljetuksista ympäristötietoisten päämiestensä kanssa, toteaa maajohtaja Jonas Fodstad Bridgestonelta.

Greenmiler-nimisen ohjelman tavoitteena on sijoittaa suomalaisiin hiilinieluihin vähintään 200 000 euroa vuoteen 2035 mennessä. Bridgestone lahjoittaa yhdessä rengas- ja autonhuoltoketju Vianorin kanssa kampanjan alkupääomaksi 20 000 euroa ja hankkii jatkossa osuuksia maamme luontoa suojelevista luontokohteista.

Lähde: Bridgestone

Bridgestone käynnisti kuljetusyhtiöille kampanjan hiilijalanjäljen pienentämiseksi.
Matti Törmänen Kuljetusliike Törmänen Oy:stä lähti mukaan Greenmiler-kampanjaan. Kuva Greenmiler.