Tällaista palautetta räppäri VähäE saa Rekkamiehestä

15.03.2024

Syksyllä 2022 Matti Eskon legendaarinen Rekkamies-kappale pongahti suosioon uudelleen sovitettuna. Muusikko ja ammattikuljettaja VähäE räppäsi tutun kertosäkeen ympärille uudet sanat ja rytmit. Ne olivat kansan mieleen: pelkästään Spotifyssa kappaletta kuunneltiin yli puoli miljoonaa kertaa.

— Olen saanut Rekkamiehestä paljon palautetta. Negatiivinen on ollut sen tyylistä, että miksi pilasit hyvän biisin. Positiivinen taas sitä, että etenkin nuoret junnut ovat ottaneet yhteyttä ja sanoneet pitävänsä mun touhuista, VähäE eli Eero Vähätalo kertoo.

Kappaleen räppiosuus alkaa sanoilla:” Tässä ajaessa tuntuu ylpeys ammattia kohtaan, naisilla sama enemmän kuin koskaan. Samanlaisia vuoroja nekin töissä vetää, ihan samanlaista unelmaa ne elää.”

— Naispuoliset ovat ottaneet yhteyttä ja pitäneet siitä, että heidätkin otettiin huomioon.

Uutta musiikkia

Rekkamiehen jälkeen VähäEltä on tullut ulos uutta musiikkia. Laulut ovat voimabiisejä, motivaatiomusiikkia. Sellaisia, joita voi kuunnella urheilukentän pukukopissa tai auton hytissä.

— Sanoituksia on syntynyt tosielämästä. Biisit kertovat siitä, mitä olen kokenut.

VähäEn nimikkokappaleen riimeissä kulkee ujo maalaispoika, joka heivattiin lastenkotiin. Sanat kertovat kovasta kurista, väkivallasta ja nuoren miehen uhosta.

Tarina kääntyy kuitenkin valoisaksi. Vaikeuksista huolimatta hän sai rakkaat sijaisvanhemmat myöhemmin oman perheen ja töitä unelma-ammatissa.

Huumoriakin on kappaleissa mukana, etenkin Artisti maksaa-biisissä. Siinä kertosäkeen laulava eli feattaava Arto Pesonen valittaa, että ”Taskussa on liikaa, liian paljon valuuttaa”.

— Se kohta ei kerro omasta elämästä, VähäE sanoo ja nauraa.

VähäEn mielestä hytissä tulee olla kangasmatot, kahvin- ja vedenkeitin sekä mikro. Televisio on plussaa. Muuta ajoneuvon tuunaamista räppäri ei juuri harrasta.
VähäEn mielestä hytissä tulee olla kangasmatot, kahvin- ja vedenkeitin sekä mikro. Televisio on plussaa. Muuta ajoneuvon tuunaamista räppäri ei juuri harrasta.

Rahtia Ruotsiin

Musiikin teon lisäksi VähäE ajaa Transmarilla rahtia. Oma ala on pitänyt huolen siitä, ettei menestys kihahda artistin päähän.

— Terminaaleissa minulle lähinnä vittuillaan, että eikö räppäys kannata, kun vielä ajat rekkaa.

Itse asiassa VähäEllä ei ole mitään ajamista vastaan: hän viihtyy ratissa hyvin. Matkalla on aikaa miettiä uusia kappaleita, hytti kuin sulkee maailman metelin ulkopuolelleen ja rauhoittaa. Ikkunan takana maisemat vaihtuivat kotimaan ajoista länteen, sillä VähäE ajaa nykyään paljon Ahvenmaalle, joskus Ruotsiin saakka.

— Pääosin pääkaupunkiseudulla lastataan kappaletavaraa ja elintarvikkeita, joita ajan Ahvenanmaalle. Sieltä vien Ruotsiin elintarvikkeita, pakkastavaraa ja jätepahvia. Takaisin Suomeen päin tulee vaihtelevasti pakkas- ja viileätavaraa sekä sipsejä.

VähäE ajoi pitkään Scanialla, mutta ulkomaanajoihin vaihtui ajoneuvoksi uusi Volvo. Räppärin mielestä se on toiminut hyvin. Molemmissa on hyvät stereot, joten artisti viihtyy reissussa hyvin.

Teksti ja kuvat Sari Järvinen, Raskassarja