Puupelletin kysynnässä kaikkien aikojen ennätysvuosi

06.04.2022

Neova toimitti kaikkien aikojen ennätysmäärän lämmityspellettiä suomalaisille voima- ja lämpölaitoksille sekä kuluttajille vuoden 2021 aikana. Pellettiä toimitettiin yhteensä terawattitunnin verran, mikä vastaa noin 50 000 omakotitalon vuotuista lämmitysenergiantarvetta. Toimitettu pellettimäärä olisi täyttänyt tilavuudeltaan kolme eduskuntataloa.

Luonnonvarakeskuksen (LUKE) maaliskuun 2022 lopussa julkaiseman tilaston mukaan puupelletin kulutus Suomessa vuonna 2021 nousi uuteen ennätykseen ja oli yhteensä noin 2,6 TWh.

– Suomen puupelletin kulutus nousi lähes 30 % edellisvuoteen verrattuna ja myös Neovalle vuosi 2021 oli toimitusvolyymilla mitattuna erinomainen. Joulukuu oli suurin yksittäinen kuukausi pelletin toimituksissa erityisesti pitkän pakkasjakson vuoksi, Neovan pellettiliiketoiminnan johtaja Jarkko Kaattari kertoo.

Pellettitehdas, Mänttä-Vilppula. Kuva Neova.

Valtaosa Suomen pellettituotannosta käytetään suurissa ja keskisuurissa lämpölaitoksissa. Pelletin kysyntään vaikuttaa voimakkaasti suurissa laitoksissa mm. maakaasun, kivihiilen ja päästöoikeuden hinta. Pienemmissä laitoksissa käytön lisääntymiseen vaikuttaa ensisijaisesti ulkolämpötila.

– Maakaasun hinta on ollut historiallisen korkealla tasolla viime syksystä lähtien ja hinnan on ennustettu pysyvän korkealla vielä pitkään. Myös nykyinen päästöoikeuden hinta rasittaa voimakkaasti fossiilisia polttoaineita ja tällöin uusiutuva ja siten päästökaupan ulkopuolelle jäävä puupelletti on erittäin hyvä ja kilpailukykyinen polttoaine. Neovan pelletin etuna on myös sen kotimaisuus ja toimitusvarmuus. Koko tuotanto- ja toimitusketju eri vaiheissaan työllistää suomalaisia, Kaattari kertoo.

Neovalla on Suomessa pellettitehtaat Haukinevalla, Ilomantissa, Kärsämäellä, Turengissa, Ylistarossa ja Vilppulassa. Laitoksilla valmistetaan puu- ja turvepellettiä energiaksi, kuivikkeiksi sekä aktiivihiilen raaka-aineeksi. Neovan pellettitehtaista suurin on vuonna 2008 valmistunut Vilppulan yksikkö, joka saavutti viime syksynä miljoonan tuotetun pellettitonnin rajan. Määrä vastaa suomalaisten kotitalouksien 13 vuoden polttoainetarvetta. Neova myy pellettiä Vapo-brändillä.

Lähde: Neova