Huikeata voitonjuhlaa – Suomi on ajotaidon maailmanmestari 2022

12.09.2022

Suomi sai kolmesta sarjasta kultaa, kahdesta hopeaa ja pronssia. Lisäksi pokattiin kaksi sarjakohtaista joukkuekultaa ja kaksi joukkuehopeaa sekä vielä kirsikkana kakun päälle kokonaisjoukkuekilpailun kultasija. Kokonaiskilpailussa pienimmät virhepisteet olivat hollantilaisella bussikuljettajalla ja seuraavaksi parhaille sijoille 2–6 asettuivat suomalaiset.

  1. MM -Ajotaitokilpailut ajettiin Kroatian Zagrebissa 8.-10.9.2022. Normaalisti joka toinen vuosi järjestettävät kilpailut, jotka nyt kuitenkin koronapandemian vuoksi ovat olleet muutaman vuoden tauolla, keräsivät 108 osallistujaa yhteensä yhdeksästä maasta. Rahtarit ry lähetti kilpailuun Suomen virallisen edustusjoukkueen, joka oli valittu SM-Ajotaito 2018 ja 2019 tulosten perusteella. Joukkueessa oli 15 kilpailijaa sisältäen kolme hallitsevaa maailmanmestaria puolustamassa paikkojansa.

 

Tolppien kaatoa puoliperävaunusarjan ajoneuvoyhdistelmällä.

Kilpailussa raskaan liikenteen ammattikuljettajat suorittivat tarkkuutta ja huolellisuutta vaativia tehtäviä. Ajotaitoradalla oli useita mittaustehtäviä, joissa kuljettajan tuli pysäyttää ajoneuvo oikealle etäisyydelle esimerkiksi takaesteestä tai sivulinjasta. Radalla nähtiin myös korkeuden ja leveyden arvioinnit, joissa kuljettaja määritti toimihenkilön antamat mitat ajoneuvosta käsin. Radan lisäksi kuljettajat suorittivat kirjallisen kokeen.

 

Ajotaitoradalla paremmuudesta kilpailtiin viidessä sarjassa: kuorma-auto, linja-auto, puoliperävaunu, täysperävaunu ja pakettiauto. Suomella oli edustus kaikissa sarjoissa. Lisäksi järjestettiin erillinen taloudellisen ajon kilpailu.

Kuvassa Suomen joukkue ylävasemmalta: Niko Mäenpää, Tero Sikkara, Jukka Haanpää, Antti Kekäläinen, Timo Kima, Tero Ala-Korpela, Laura Reentie, Henry Nordlund, Jari Suorsa, Pentti Havi, Timo Sulin, Ville Alanen, Petri Haikara, Roope Juutilainen, Harry Winqvist. Eturivissä: joukkueenjohtaja Pasi Suhonen ja varamies Timo Mäklin.

 

Suomen palkintosijat:

Kokonaiskilpailu / joukkueet: 1. sija

Kokonaiskilpailu / henkilökohtainen: 2. sija Jukka Haanpää, 3. sija Harry Winqvist

A-sarja / kuorma-auto – joukkuekisan 1. sija

  1. Harry Winqvist, Vantaa
  2. Ville Alanen, Tampere
  3. Petri Haikara, Raahe

 

B-sarja / linja-auto – joukkuekisan 2. sija

 

C-sarja / puoliperävaunu – joukkuekisan 2. sija

  1. Henry Nordlund, Pori

 

D-sarja / täysperävaunu – joukkuekisan 1. sija

  1. Jukka Haanpää, Haapajärvi
  2. Tero Sikkara, Askola
  3. Antti Kekäläinen, Juankoski

 

Suurenmoiset onnittelut ja kiitokset

Rahtarit ry onnittelee lämpimästi kaikkia kilpailijoita – joka ikinen joukkueen jäsen on maailmanmestari, osa vielä moninkertainen! Lämmin kiitos myös kannustus- ja huoltojoukoille sekä yhteistyökumppanillemme Dimexille osallistumisesta joukkueen tyylikkääseen ja käytännölliseen vaatetukseen!

Lähde: Rahtarit ry