Suomen ensimmäinen Volvo-sähkökuorma-auto Storemen Logisticsille

01.09.2021

Ensimmäinen Suomeen toimitettu sarjatuotantovalmisteinen Volvo-sähkökuorma-auto, Volvo FL Electric, luovutettiin Storemen Logistics Oy:lle perjantaina 27. elokuuta, 2021.
Storemen Logisticsilla on kovat tavoitteet energiatehokkuudelle. Raskasta vetokalustoa uusitaan vähäpäästöiseksi ja nyt yritys käynnistää sähköiset tavarakuljetukset Suomen ensimmäisellä Volvo FL Electric -sähkökuorma-autolla. Se palvelee kansainvälisen pikakuljettajan DHL Expressin asiakkaita pääkaupunkiseudun alueella ennalta suunnitellulla jakelureitillä.
– Haluamme ympäristötietoisina toimijoina olla etujoukoissa uusien vähäpäästöisten tekniikoiden käyttöönotossa. Volvon monipuolisesta mallivalikoimasta on helppo valita tuottava ja ympäristöystävällinen ratkaisu kaikkiin ajotehtäviin, kertoo Storemen Logistics Oy:n toimitusjohtaja Jari Jokinen.
Hän painottaa DHL Expressin kumppanuuden tärkeyttä Volvo FL Electric sähkökuorma-auton hankinnassa.   – Sähköauton hankinta vaatii tahtotilaa ja resursseja kuljetusyrityksen lisäksi myös asiakkaalta. On ilo toimia yhteistyössä DHL Expressin kaltaisen innovatiivisen ja kestävään kehitykseen sitoutuneen yhtiön kanssa, Jokinen jatkaa.

 

Storemen Logisticsin sähkökuorma-auton kokonaispaino on enintään 16,7 tonnia.

 

Alustan teknisiltä ratkaisuilta Volvo FL Electric on samanlainen kuin diesel- tai kaasukäyttöinen Volvo FL -malli. Erona on kuitenkin voimansiirtolinja, joka on täysin sähköistetty. Kuorma-autoa liikuttaa 200 kw / 425 Nm tuottava sähkömoottori, jonka jatkona on 2-vaihteinen vaihteisto.
Sähkökuorma-autojen akkukapasiteetti suunnitellaan aina asiakkaan tarpeen mukaan.
– Volvo FL Electric -malliin on saatavilla akkupaketteja alkaen 200 KWh aina 395 KWh asti. Storemenin FL Electric -sähkökuorma-autossa akkukapasiteettia on 265 KWh, jonka toimintasäde on noin 200 kilometriä, kertoo Volvo Trucksin sähköisistä kuljetusratkaisuista vastaava tuotepäällikkö Janne Silvonen.
Volvo FL Electric -kuorma-autoa voidaan ladata kahdella tapaa: AC-lataus 22KW teholla sekä DC-pikalataus jopa 150KW teholla. Latausajat vaihtelevat auton akkukokoonpanon, sekä akuston vallitsevan varaustason mukaan.

Volvo Trucks -kuorma-automyyjä Pekka Mäkinen kertoo auton ohjaamon tekniikasta Jari Jokiselle.

 

Volvo Trucksin tavoitteena on vähentää myytyjen kuorma-autojensa CO2-päästöjä puoleen vuoteen 2030 mennessä.
– Sähköiset kuljetusratkaisut ovat herättäneet hyvin paljon kiinnostusta. Olemme saaneet yhteydenottoja sekä asiakkailtamme, että asiakkaidemme asiakkailta, jotka ovat kiinnostuneita ymmärtämään, miten he voisivat vähentää kuljetusten hiilidioksidipäästöjä, kertoo Volvo Finlandin myyntijohtaja Reino Manninen. Volvo Trucks julkisti huhtikuussa kolme uutta raskasta sähkökuorma-automallia, Volvo FH, FM ja FMX Electric. Uusien kuorma-automallien myötä Volvo Trucksin valikoimassa on tällä hetkellä kuusi keskiraskasta ja raskasta sähkökuorma-autoa, mikä tekee siitä alan kattavimman kaupallisen sähkökuorma-autojen valikoiman.

Lähde: Volvo Trucks