Ajankohtaisia asioita ja uutisia
raskaan liikenteen
ammattilaisille
Ennätysmäärä ilmoittautui Scanian nuorten kuljettajien kilpailuun
Tänä vuonna viidettä kertaa järjestettävään Scanian Young European Truck Driver (YETD) -kilpailuun ilmoittautui Suomessa peräti 680 nuorta kuljettajaa. Koskaan aiemmin ei osallistujamäärä ole yltänyt vastaavaan.
Scanian nuorten kuljettajien kilpailun ilmoittautumisaika alkoi helmikuun 1. päivänä. Puolentoista kuukauden aikana 680 alle 35-vuotiasta ammattikuljettajaa ilmoittautui mukaan. Edellinen osallistujaennätys oli vuodelta 2007, jolloin mukana oli lähes 450 nuorta kuljettajaa.
Ilmoittautuneista 141 jatkaa teoriakokeessa saamansa pistemäärän perusteella aluekilpailuihin, jotka järjestetään huhtikuussa kuudella paikkakunnalla eri puolilla Suomea.
YETD-kilpailun ensimmäisessä vaiheessa osallistujat suorittivat ajo- ja lepoaikasäädöksiä, digipiirturin käyttöä ja ammattipätevyyttä sekä liikenneturvallisuutta, kuormansidontaa ja ensiaputaitoja testanneen vaativan teoriakokeen. Jatkoon aluekilpailuihin pääsi 141 kuljettajaa, jotka saivat teoriakokeesta 21 pistettä tai enemmän. Kokeen maksimipistemäärä oli 33.
Jokaisesta aluekilpailusta pääsee kaksi parasta Suomen loppukilpailuun, joka järjestetään 11. – 12.5. Voittaja selviää lauantaina 12.5. Helsingin Messukeskuksessa Logistiikka – Kuljetus 2012 -messujen yhteydessä järjestettävässä finaalissa.
Loppukilpailun voittaja edustaa Suomea Euroopan finaalissa Södertäljessä 8. syyskuuta. Euroopan paras nuori kuljettaja saa palkinnoksi uuden R-sarjan Scania-kuorma-auton.






