Ajankohtaisia asioita ja uutisia
raskaan liikenteen
ammattilaisille
Yritysten suhdannerahoitus jatkuu vuodella
Pienten ja keskisuurten yritysten erityisrahoitusyhtiö Finnveralta saama suhdannerahoitus jatkuu vuodella. Syy tähän on viimeisten kuukausien aikana tapahtunut taloudellisen ilmapiirin heikentyminen ja epävarmuus tulevasta kehityksestä.
Lisäksi järjestelmää kehitetään siten, että myönnettyjen lainojen ja takausten enimmäisaikaa voidaan jatkaa kymmeneen vuoteen kuuden vuoden enimmäisajan sijaan. Finnvera myöntää suhdannerahoitusta yrityksille, jotta taantumaan aiheuttamat rahoitusongelmat helpottuisivat. Yritykset voivat saada suhdannerahoitusta investointeihin tai käyttöpääomaksi. Suhdannerahoitus voi käsittää lainoja ja takauksia. Hallitus päätti asiasta 21.12.2011.
Suhdannerahoitusta arvioidaan myönnettävän ensi vuonna 200 miljoonaa euroa. Suhdannerahoitusta on myönnetty sen käyttöön otosta vuodesta 2009 lähtien tämän vuoden elokuun loppuun mennessä yhteensä 1100 yritykselle ja rahamääräisesti noin 460 miljoonaa euroa.
Toimialoista suhdannerahoitusta on myönnetty eniten metalli-, puu- ja kemianteollisuuden yrityksille. OECD:n tutkimuksen mukaan noin 40 prosenttia suhdannerahoitusta saaneista yrityksistä ilmoitti suhdannerahoituksen pelastaneen yrityksen konkurssilta.





