Ajankohtaisia asioita ja uutisia
raskaan liikenteen
ammattilaisille

15.12.2011 - Määrärahat eivät riitä

Kuljetustuen tukitasoja alennetaan rutkasti

Valtioneuvosto on päättänyt alueellisesta kuljetustuesta annetun asetuksen muuttamisesta siten, että tukitasoja alennetaan 60 prosentilla nykyisestä. Tällä pyritään varmistamaan, että kuljetustukeen tarkoitetut määrärahat riittävät vuosien 2012 ja 2013 kuljetustukien maksamiseen.

Muutokset kohdistuvat rautatie-, auto- ja saaristokuljetusten sekä satamatoimintojen tukiin ja koskevat vuoden 2012 alusta alkaen tapahtuvia kuljetuksia.

Kuljetustukea maksetaan kehitysalueella sijaitsevien noin 350 pienen ja keskisuuren yrityksen pitkän matkan tavarankuljetuksista. Tuella kompensoidaan pitkistä kuljetusmatkoista aiheutuvia korkeita kustannuksia. Tukea maksetaan valtionavustuslain ja alueellisesta kuljetustuesta annetun valtioneuvoston asetuksen nojalla. Valtioneuvoston asetus on voimassa vuoden 2013 loppuun.

Kuljetustukiin on varattu yhteensä 10 miljoonaa euroa vuosille 2012 ja 2013. Varatut rahat eivät kuitenkaan riitä, koska yritysten hakemien tukien määrä on vuodesta 2010 alkaen noussut noin 6-7 miljoonan euron vuositasolle. Myös hallitusohjelmaan sisältyy yritystukien vähennystavoitteita.