Ajankohtaisia asioita ja uutisia
raskaan liikenteen
ammattilaisille

15.12.2011 - Kuljetusalan riskiyritykset tiukkaan valvontaan

Tavaraliikennelain muutos voimaan ensi viikolla

Tavarankuljetusten harmaan talouden kitkemiseksi on tulossa uusia keinoja.  Ensi viikolla voimaan tuleva laki antaa entistä tehokkaammat keinot riskiyritysten valvontaan.

Hallitus esitti kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain muuttamista 15. joulukuuta. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina. Laki tulee voimaan 19. joulukuuta.

Jatkossa toimivaltainen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus luokittelee kuljetusyrityksen riskiyritykseksi, jos yritys tai sen johto jatkuvasti rikkoo säädöksiä. Tarkastuksessa paljastuvat riskiyritykset lupaviranomaiset tarkastavat tarkemmin ja useammin kuin muut luvanhaltijat.

Myös elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella on aikaisempaa laajemmat oikeudet saada eri viranomaisilta tietoja, jos se epäilee, että tavaraliikenneluvan myöntämisen edellytykset eivät enää täyty. Tiedot voisivat koskea mm. verojen maksuun liittyviä rikkomuksia ja sosiaaliturvamaksujen laiminlyöntejä. ELY-keskuksella olisi oikeus saada myös luvanhaltijoiden vero- ja työsuojelutarkastuskertomukset.

Jatkossa myös yrityksen toimitusjohtajan, avoimen yhtiön yhtiömiehen tai kommandiittiyhtiön vastuunalaisen yhtiömiehen pitää olla hyvämaineisia.

Vuoden 2013 alussa tulee voimaan säädös, jonka mukaan ammattimaisesti kuljetuksia tilaavan on selvitettävä, että kuljetuksen suorittajalla on liikennelupa.

Hallitus antaa keväällä 2012 ehdotuksen lisätoimenpiteistä harmaan talouden torjumiseksi tavaraliikenteessä.