Ajankohtaisia asioita ja uutisia
raskaan liikenteen
ammattilaisille
Bensiini ja dieselpolttoaine kallistuvat vuodenvaihteessa
Polttoaineverotuksen kiristyminen ensi vuoden alussa korottaa bensiinin ja dieselpolttoaineen hintoja. Dieselöljyn osalta tulee lisäksi voimaan jo aiemmin päätetty veronkiristys, joten kokonaisuudessaan veronkorotus on merkittävä.
Eduskunnan ensimmäisen käsittelyn läpäisseen lakimuutoksen mukaan polttoaineveron hiilidioksidiveroa korotetaan ensi vuoden alussa moottoribensiinin osalta 2,34 senttiä litralta ja dieselöljyn osalta 2,65 senttiä litralta. Dieselöljyn korotus tulee aiemmin päätetyn 7,9 sentin veronkorotuksen lisäksi. Liikennepolttonesteisiin sisältyvien biokomponenttien veronkorotus on pienempi.
– Arvonlisäveroineen muutos nostaa moottoribensiinin hintaa vajaat kolme senttiä, arvioi varatoimitusjohtaja Pekka Huttula Öljyalan Keskusliitosta.
– Dieselpolttoaineen hintaan vietynä uusi 2,65 sentin veronkorotus ja aiemmin päätetty korotus merkitsevät yhteensä runsaan 12 sentin lisäystä litrahintaan.
Hallitusohjelmaan sisältyy nyt hyväksyttyä verojen korotusta vastaava korotus myös myöhemmin hallituskaudella, todennäköisesti vuonna 2014. Näillä korotuksilla liikennepolttonesteiden vuosittaista verokertymää kasvatetaan arvonlisävero mukaan laskettuna yli 300 miljoonalla eurolla nykyisin kerättävän yli 2,5 miljardin euron lisäksi.
Dieselöljyn veronkorotusta kompensoi dieselautoista maksettavan käyttövoimaveron eli ns. dieselveron aiemmin päätetty alennus. Käyttövoimavero alenee 6,7 sentistä 5,5 senttiin auton jokaiselta alkavalta sadalta kilolta. Kuorma-autojen käyttövoimavero alenee 29 - 45 prosenttia. Kuluva vuosi on veronalennuksen siirtymäaikaa, jolloin veroliput sisältävät sekä vanhan että uuden veroperusteen mukaan laskettua veroa.
Öljytuotteiden valmisteverotuksen rakennetta muutettiin tämän vuoden alussa. Aikaisempi verotus koski suoraan asiakkaille myytyjä tuotenimikkeitä, mutta nyt verotetaan eri tavoin polttonesteiden eri komponentteja.
Nykyinen polttoainevero koostuu energiasisältöverosta, hiilidioksidiverosta ja huoltovarmuusmaksusta. Vero määritellään sentteinä polttonestelitraa tai -kiloa kohti. Huoltoaseman pumpulta myytävässä bensiini- tai dieselpolttoainelitrassa on siten veroa sen mukaisesti, minkä verran se sisältää varsinaista moottoribensiiniä tai dieselöljyä ja minkä verran erilaisia biokomponentteja.





