Ajankohtaisia asioita ja uutisia
raskaan liikenteen
ammattilaisille

03.12.2011 - Lauhtuminen ja lumimyräkkä panevat pellit paukkumaan

Talvikeli lisäsi viime vuoden liikennevahinkoja

Pitkä luminen talvi lisäsi viime vuoden liikennevahinkolukuja. Peltikolareita ajettiin kymmenkunta prosenttia aikaisempia vuosia enemmän.

Vilkkaimpien vahinkopäivien taustalla oli sään lauhtuminen ja siihen liittyvä lumimyräkkä. KUVA: JARI MALM

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Viime vuoden 10 vilkkainta vahinkopäivää ajoittuivat tammikuun lopun ja maaliskuun alun väliselle ajalle. Kaikkien niiden taustalla oli sään lauhtuminen ja siihen liittyvä lumimyräkkä. Näinä sekä ensilumen päivänä 18. marraskuuta liikennevahinkoja tapahtui kaksi kertaa enemmän kuin keskimäärin.

Vakuutusyhtiöt korvasivat vuonna 2010 yhteensä 106 600 liikennevahinkoa. Niistä 46 prosenttia tapahtui lumisella ja jäisellä kelillä, yhtä paljon kuin kuivalla ja paljaalla kelillä. Lumisen talven ilmiöksi voidaan lukea myös traktorien aiheuttamien vahinkojen kasvu 50 prosentilla.

Kaikista liikennevahingoista henkilövahinkoja oli 17 prosenttia, loput omaisuusvahinkoja eli ns. peltikolareita. Kolmannes kaikista vahingoista tapahtui peruuttamalla. Yleisin vahinkopaikka oli pysäköintialue. Runsas viidennes vahingoista tapahtui risteyksissä ja sama määrä suoralla tiellä.
Pysäköintialueiden ulkopuolisista vahingoista kaksi kolmannesta tapahtui kaduilla. Loput tapahtuivat maanteillä ja muilla alueilla. Erityisesti peräänajovahingot lisääntyivät.

Mieskuljettajat aiheuttivat 73 prosenttia kaikista vahingoista. Nuoret kuljettajat korostuivat henkilövahinkojen aiheuttajina. Alle 22-vuotiaat aiheuttivat 19 prosenttia kaikista vahingoista. Niissä oli mukana 31 prosenttia kaikista henkilövahinkokorvauksia saaneista uhreista.
– Kuljettajien ajokorttimäärään suhteutettu riski pienenee jopa viidenneksen ajokortin viiden ensimmäisen voimassaolovuoden aikana, sanoo liikenneturvallisuustutkija Esa Räty Liikennevakuutuskeskuksesta.

Kaikista liikennevahingoista puolet tapahtui puolen päivän ja iltakuuden välillä. Henkilövahingot painottuvat viikonloppuun.
Moottoripyöräilijät ja mopoilijat aiheuttivat kaikista viime vuoden liikennevahingoista runsaan neljänneksen. Pysäköintialueiden ulkopuolisista moottoripyöräilijän aiheuttamista vahingoista 73 prosenttia ja mopoilijan aiheuttamista vahingoista 62 prosenttia oli henkilövahinkoja.

Kunnista eniten liikennevahinkoja asukaslukuun suhteutettuna tapahtui Maarianhaminassa, 39,2 vahinkoa tuhatta asukasta kohti. Vammautumisriskin mukaisessa järjestyksessä kärkikuntana oli Pietarsaari, missä liikenneonnettomuuksien uhreja tuhatta asukasta kohti oli 11,6. Kuntatilaston seuraavina olivat Kuusamo (8,1), Kauhajoki (7,5) ja Seinäjoki (7,4).