Ajankohtaisia asioita ja uutisia
raskaan liikenteen
ammattilaisille

30.11.2011 - Ajokiellon uhka toimii

Kännykkä kädessä ajaminen on vähentynyt

Matkapuhelimeen puhuminen ajon aikana ilman handsfree-laitetta on vähentynyt. Taustalla on todennäköisesti lakimuutos, jossa matkapuhelimeen puhuminen ajon aikana ilman handsfreeta lisättiin ajokieltoon johtavien rikkomusten joukkoon.

Handsfree-laitteen käytölle on nyt entistä vahvemmat perusteet. KUVA: KAISA TANSKANEN, LIIKENNETURVA


Liikenneturvan tarkkailujen mukaan niiden kuljettajien osuus, jotka puhuivat matkapuhelimeen ilman handsfree-laitetta, laski ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Viime vuonna matkapuhelin havaittiin liikennevirrassa noin joka kahdeksannen autoilijan kädessä, kun taas tänä vuonna joka yhdennentoista.
– Ajokiellon pelote on saanut entistä suuremman osan autoilijoista jättämään kännykän rauhaan, tai asettamaan handsfree-laitteen valmiiksi ennen ajoon ryhtymistä, Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen toteaa.

Tarvaisen mukaan kyseessä on selkeä suunnanmuutos. Puhelimeen puhuminen ajon aikana ilman handsfree-laitetta on ollut kiellettyä vuodesta 2003 lähtien. Tuolloin kyselytutkimuksissa monet kuljettajista kertoivat lopettaneensa matkapuhelimen käytön kokonaan ajon aikana. Ajan myötä kännykkä löysi tiensä takaisin monien kuljettajien käteen. Puhelin korvalla ajavien osuus on kasvanut tasaisesti aina vuoteen 2010 asti.

Liikenneturva on tehnyt tievarsitarkkailuja autonkuljettajien kännykän käytöstä vuodesta 2003 lähtien. Vuoden 2011 tiedot perustuvat 5157 havaintoon.

Sekä matkapuhelimen käsittely, että puheluiden vaatima keskittyminen heikentävät ajoturvallisuutta. Kännykkään puhuvan kuljettajan ajolinjat saattavat muuttua yllättävästi, hänen reaktioaikansa pitenee ja muun liikenteen seuraaminen häiriintyy.
Kännykän käytöstä aiheutuneet kuolemaan johtaneet onnettomuudet eivät kuitenkaan ole lisääntyneet, sillä kuljettajat kykenevät usein arvioimaan milloin on hyvä puhua ja milloin hyvä keskittyä pelkästään ajamiseen.

Kännykän käytöstä ajon aikana ilman handsfree-laitetta voi saada 50 euron rikesakon. Kesäkuusta lähtien tämä on voinut johtaa toistuessaan myös ajokieltoon. Poliisi voi määrätä ajokiellon, jos liikennerikkomuksia kertyy vuodessa kolme tai kahdessa vuodessa neljä. Ajokielto kestää yhdestä kuuteen kuukautta. Kaikkien rikkomusten ei tarvitse olla kännykän käyttöön liittyviä, vaan mukana voi olla esimerkiksi kaksi ylinopeusrikkomusta.