Ajankohtaisia asioita ja uutisia
raskaan liikenteen
ammattilaisille
Sinebrychoff kouluttaa jälleen uusia jakeluyrittäjiä
Sinebrychoff hakee kumppaneikseen kuljetusalan ammattilaisia. Yritys kouluttaa jakeluyrittäjänsä kursseilla, joilta on tähän mennessä valmistunut sata uutta yrittäjää. Haku seuraavalle kurssille alkaa sunnuntaina 20.11.2011.

Sinebrychoff on panostanut jo vuodesta 2006 jakeluyrittäjien koulutukseen varmistaakseen toimivan kuljetusketjun Keravan panimolta suoraan asiakkaille.
– Emme ole jääneet sivusta seuraamaan kuljetusalan työvoimapulaa, vaan koulutamme itse jakeluyrittäjiä. Yhteistyökumppaneidemme kuten AEL:n kanssa kanssa järjestämiltämme kursseilta on jo valmistunut sata yrittäjää, joista noin puolet ajaa edelleen meille. Nyt haettavalle kurssille otetaan 15 opiskelijaa, logistiikkajohtaja Pasi Lehtinen kertoo.
Tavaraliikenteen yrittäjäkoulutuksesta vastaa AEL, ja Sinebrychoffin sisäisessä koulutuksessa tutustutaan jakeluyrittäjän toimenkuvaan ja toimintaympäristöön. Koulutus sisältää käytännön harjoittelua.
– Tarvitsemme luotettavia yhteistyökumppaneita. Ajotaidon lisäksi jakeluyrittäjällä tulee olla joustava ja palveluhenkinen asenne. He ovat yrityksemme toiminnan ja menestyksen kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Vaikka he ovat itsenäisiä, ovat he Sinebrychoffin käyntikortteja asiakkaidemme luona, sanoo Lehtinen.
Ammattimaisen tavaraliikenteen harjoittaminen yli 1700 kilon kokonaispainon ajoneuvoilla on luvanvaraista elinkeinon harjoittamista. Sinebrychoff on luopunut omista jakeluautoistaan, ainoastaan ravintoloiden tuhannen litran suurtankkien täytöt hoidetaan omilla erikoisvarustelluilla tankkiautoilla. Sinebrychoff valmistaa vuodessa noin 400 miljoonaa litraa juomia, joiden jakelusta vastaa lähes 130 itsenäistä yrittäjää. Heistä puolet toimii pääkaupunkiseudulla. Juomien menekki on suurinta kesäsesonkina ja juhlapyhien aikaan. Tällöin tarvitaan lisää kuljetuskapasiteettia.
Haku seuraavalle jakeluyrittäjäkurssille päättyy joulukuun lopussa. Kurssille valitut aloittavat opinnot helmikuussa ja valmistuvat juuri sopivasti pääsiäissesonkiin 2012.
Lisätietoja kurssista Sinebrychoffin sivuilta. Suora linkki tästä.






