Ajankohtaisia asioita ja uutisia
raskaan liikenteen
ammattilaisille
E. Mikkola – 85 vuotta tien päällä
Mobilian Loska-ajojen yhteydessä julkaistiin Ari Perttilän toimittama kirja, joka kertoo Mäntsälän Mikkoloiden kuljetusyrityksen tarinan 1920-luvulta saakka. Kirjassa on runsaasti ennen julkaisemattomia valokuvia kuljettajien arjesta.
Mäntsälän Mikkolat ovat jo vuosikymmenten ajan huolehtineet maamme tavaraliikenteen sujuvuudesta usealla suoritealalla ja laajalla maantieteellisellä alueella. Moni ajettu keikka on jäänyt jo unholaan, mutta onneksi lukuisista reissuista on jäänyt valokuvia ja ennen kaikkea tarinoita, joiden turvin pääsemme aikamatkalle kuljetusalan menneisyyteen.
Ari Perttilän toimittamassa E. Mikkola – 85 vuotta tien päällä -kirjassa kerrotaan, kuinka Eino Mikkolan ensimmäiset työvuodet 1920-luvun puolivälissä kuluivat paljolti sekalaisissa ajotehtävissä. Autoistumisen alkuvuosina lavalle kuormattiin kysynnän mukaan soraa, tukkeja tai maitotonkkia. Sotavuosien aikana Einon hankkimat kokemukset ulkomaanliikenteestä poikivat ennakkoluulottoman, suoran autokuljetuksen Helsingin ja Pariisiin välille. Kirjassa kerrotaan myös, kuinka Einon periksi antamattomuudella Suomen ja Englannin välinen tavaraliikenne muuttui sekin aikaisempaa suoraviivaisemmaksi.
Autoilun parissa varttunut Eero jatkoi isänsä jalanjäljissä polttoainekuljetuksia, mistä toiminta laajeni nopeasti ulkomaanliikenteeseen. Keski-Euroopan lisäksi Mikkolan kalustolla ajettiin myös kaukaisemmille maille, Neuvostoliittoon, Turkkiin ja Lähi-itään ilman matkapuhelimien ja navigaattoreiden tuomaa turvaa. Kirjassa kuvataan myös yrityksen toiminnan pääpainon vaihtumista kansainvälisestä kaukoliikenteestä kiireiseen lähijakeluun ja muihin logistisiin toimintoihin.
Mikkolan ja osin myös suomalaisen kuljetusalan historiaa valotetaan lukijoille kovakantisen kirjan 116 sivulle sijoitettujen tarinoiden ja tapahtumien ohella arkistojen kätköistä etsittyjen valokuvien avulla. Puolentoista sadan valokuvan joukossa on lukematon määrä ennen julkaisemattomia valokuvia kertomassa kuljettajien arjesta eri vuosikymmenillä.
Eero Mikkola Oy:n kustantama uutuuskirja julkistettiin Kangasalan Mobiliassa Loska-ajojen yhteydessä lauantaina 1. lokakuuta. Kirjaa on saatavilla muun muassa Mobilian museokaupasta sekä suoraan kustantajalta.






